Koko Suomen joulurekkakiertue Tokmannilla vuonna 2023
Joulunalusaika vuonna 2023 toi koko Suomen tunteman, herra Tokmannin punaisen Tokmanni-rekan vajaan kahden viikon mittaiselle joulurekkakiertueelle yhteensä peräti kymmenen Tokmanni-myymälämme luo. Paikkakuntia oli mukavasti eri puolilla Suomea, ja esimerkiksi itsenäisyyspäivänä rekkamme kurvasi Tornioon.
Me Tokmannilla loihdimme jouluista tunnelmaa esimerkiksi tarjoamalla kaikille halukkaille maistuvia joulunajan herkkuja ja paikkakuntien 500 ensimmäiselle mm. Tokmanni-joulusukat sisältävän yllätyskassin*! Asiakkaamme saivat lisäksi osallistua upouuden Kia Ceed - hybridihenkilöauton arvontaan**.
Hyvän mielen joulutempauksissamme perheen pienemmät – ja miksei toki muutkin – pääsivät myös rupattelemaan joulupukin kanssa ja lähettämään joulun toivelistan Tokmanni-rekkamme kyydissä turvallisesti ja hyvissä ajoin Korvatunturille saakka.
Punaisen Tokmanni-rekkamme joulukiertueen 2023 aikataulu näytti tältä:
1. Tokmanni Vantaa Tammisto, keskiviikko 29.11. klo 15–19
2. Tokmanni Hämeenlinna Tiiriö, torstai 30.11. klo 15–19
3. Tokmanni Masku, perjantai 1.12. klo 15–19
4. Tokmanni Pirkkala, lauantai 2.12. klo 12–18
5. Tokmanni Lappeenranta Myllymäki, sunnuntai 3.12. klo 11–17
6. Tokmanni Tornio, keskiviikko 6.12. klo 12–16
7. Tokmanni Oulu Jukola, torstai 7.12. klo 15–19
8. Tokmanni Seinäjoki Päivölä, perjantai 8.12. klo 15–19
9. Tokmanni Kuopio Kolmisoppi, lauantai 9.12. klo 12–18
10. Tokmanni Joensuu Raatekangas, sunnuntai 10.12. klo 12–18

* Erilaisia tuotelahjoja sisältäviä yllätyskasseja oli jaossa kulloisellakin paikkakunnalla 500 ensimmäiselle asiakkaalle.
** Tokmanni arpoi yhden Kia Ceed 1,0 T-GDI MHEV 120 hv DCT7 -henkilöauton kaikkien autoarvontaan 29.11.–10.12.2023 osallistuneiden kesken. Auton arvo toimituskuluineen ja lisävarusteineen on 28 798 €. Autoarvontaan oli mahdollista osallistua ja sääntöihin tutustua näillä verkkosivuilla arvonnan voimassaoloaikana.