Hinnat alas, teknologinen kehitys ylös – Energiatehokas led on fiksu valinta
Uusien led-lamppujen hinnat ovat laskeneet hyvin järkevälle tasolle viimeisten vuosien aikana, Tokmannin tuotepäällikkö Pekka Rintamäki muistuttaa.
– Aiemmin led-lamput saattoivat maksaa useita kymmeniä euroja, mutta samaan aikaan ne olivat kestävyydeltään ja muutenkin laadultaan usein hyvin vaatimattomia. Nykyisin tarjontaa on valtavasti, ja hinta-laatusuhteeltaan erinomaisen mallin voi saada todella edullisesti, jopa alle kahdella eurolla.
– Mikä parasta, laadukkaan, mutta hinnaltaan jokaisen kukkarolle sopivan led-lampun käyttöikä voi olla jopa 25 000 tuntia. Tämä tarkoittaa, että ahkerallakin käytöllä yksi led-lamppu loistaa monesti useita vuosia, hän lisää.
Erityisesti nämä led-tuotteet tekevät kauppansa
Edullinen ostohinta, pitkäikäisyys ja alhainen energiankulutus. Nämä ovat ehdottomasti tärkeimpiä kriteerejä, kun asiakkaat miettivät erilaisia valaistusvaihtoehtoja, Rintamäki tiivistää.
Etenkin E27- ja E14-kannalla olevia valaisimia on kodeissa ja mökeillä erittäin runsaasti, mikä näkyy myös led-lamppujen menekissä.
– Esimerkiksi oman merkkimme Energy+:n A-energialuokan lamppujen kysyntä kasvaa mukavasti hintojen laskun mukana. A-energialuokan lamppumme kuluttavat jopa 50 % vähemmän sähköä verrattuna perinteiseen led-lamppuun. Vaikkapa 60 watin hehkulamppua vastaava valovirta (noin 800 lm) voidaan nykyisin toteuttaa vain 3,8 watin teholla, eli jopa yli 15 kertaa pienemmällä virrankulutuksella, Rintamäki kertoo.
– Meillä tällaisissa A-energialuokan led-lampuissa on perinteinen huurrettu lasikupu ja filamentti valonlähteenä, ja niitä on myynnissä lämpimän (3 000 K) ja kirkkaan (4 000 K) valkoisissa värilämpötiloissa, hän lisää.
Rintamäen mukaan myös esimerkiksi erilaiset älylaitteilla ohjattavat älylamput kasvattavat suosiotaan. Lisäksi erilaiset led-valonauhat ja kiinteät led-valaisimet kiinnostavat yhä enemmän.
Koristevaloista kaupaksi ovat jo pitkään käyneet muun muassa eripituiset ulkokäyttöön tarkoitetut led-valoketjut. Erilaisia valosarjoja voidaan hankkia sekä sisä- että ulkotiloihin.
– Uskomme myös esimerkiksi paristokäyttöisten led-lyhtyjen ja -kynttilöiden suosioon, eikä vähiten siksi, että suurin osa paristokäyttöisistä valoistamme on varustettu energiaa säästävällä ajastintoiminnolla, Rintamäki kertoo.
Moderni led ei pelästytä sähkölaskun maksajaa
Nykyaikainen led-tekniikka on erittäin energiatehokasta.
– Esimerkiksi 800–1 100 lumenin energiatehokkaat LED-lamput kuluttavat tätä nykyä jopa 85 % vähemmän energiaa kuin niitä edeltäneet perinteiset, 60–75 wattiset hehkulamput, Rintamäki kertoo.
Led-koristevaloissa, lähes joka kodin syys-talvikauden kestosuosikeissa, teho on nykyisin useimmiten vain muutamia watteja. Esimerkiksi yhdessä Tokmannin suosituimpiin led-koristevalosarjoihin lukeutuvassa Kotikullan led-valosarjassa on 240 led-valoa, joiden teho on yhteensä vain 6 wattia.
Ledien energiatehokkuus auttaa pitämään sähkölaskua aisoissa, Rintamäki kiittelee.
– Sähkösopimuksia on tietysti erilaisia, mutta esimerkiksi sähkön hinnalla 0,10 senttiä per kilowattitunti Tokmannin Kotikullan 240-osainen led-koristevalo lisää sähkölaskua ilman sähkön siirtomaksua vain noin 0,86 eurolla, jos valoa pidetään päällä 100 vuorokautta yhtäjaksoisesti, hän havainnollistaa.
Rahan säästämiseksi ja turhan energiankulutuksen kitkemiseksi ylimääräiset laitteet kannattaa sammuttaa sekä yöksi että kotoa poissaolon ajaksi. Tämä onnistuu paitsi tietysti käsin, myös muutaman euron arvoisella ajastimella.
– Ajastimen ansiosta valon voi ajastaa loistamaan vaikkapa vain kuudeksi tunniksi vuorokaudessa. Tällöin valo kasvattaa sähkölaskua todella vähän, ilman sähkön siirtomaksua vain noin 0,22 eurolla, hän lisää.
Pohditko koristevalojen vaikutusta sähkölaskuusi?
Katso esimerkkilaskelmamme!
Valikoimistamme löytyvät modernit led-koristevalot ovat erittäin energiapihejä, joten niiden vaikutus sähkölaskuusi on hyvin maltillinen. Totea tämä itse esimerkiksi oheisesta taulukostamme!
Esimerkkejä led-koristevalosarjoistamme | Päällä 100 vuorokautta yötä päivää | Päällä 100 vuorokautta ajastettuna (6 h/vrk) |
KOTIKULTA 80-osainen led-valosarja 6438565089699 | 0,50 € | 0,13 € |
KOTIKULTA 240-osainen led-valosarja 6438565089729 | 0,86 € | 0,22 € |
KOTIKULTA 480-osainen led-valosarja 6438565089163 | 1,44 € | 0,36 € |
KOTIKULTA 1000-osainen led-valosarja 6438565089842 | 2,16 € | 0,54 € |
Laskettu sähkön esimerkkihinnalla 10,00 snt/kWh. Hinta ei sisällä sähkönsiirtomaksuja.
Lisäsäästöä voi syntyä ajastimella
Sähkönkulutusta kannattaa hillitä sammuttamalla koristevalosi yöksi ja kotoa poissaolon ajaksi. Ajastin on kätevä apuri, sillä sen avulla voit asettaa koristevalosi loistamaan automaattisesti vain esimerkiksi kuusi tuntia vuorokaudessa.
Muista oikea kierrätys
Käytöstä poistetut koristevalosarjat kuuluvat sähkö- ja elektroniikkaromun (SER) keräyspisteisiin, eivät esimerkiksi sekajätteeseen. Voit palauttaa koristevalosarjat esimerkiksi myymälöihimme, joista toimitamme ne asianmukaisesti eteenpäin.
Vanhoja, vuosikymmenten takaista tekniikkaa olevia lamppuja Tokmannilta ei enää löydy, mutta voit olla fiksun ostamisen puolesta tutustumalla energiapihien, modernien lamppujen valikoimaan Tokmannin myymälöissä ja verkkokaupassa.
Lisätietoa koristevalojen sähkönkulutuksesta löydät esimerkiksi Motivan verkkosivuilta.
Tämä artikkeli on julkaistu syyskuussa 2022. Artikkelia on päivitetty viimeksi 15.8.2024.