Suunniteltu Suomessa

Tiesitkö, että Tokmanni suunnittelee valtaosan pukeutumisen tuotteistaan Suomessa? Pääkonttorillamme pukeutumisen osastolla työskentelee ostajien ja ostoassistenttien lisäksi oma suunnittelijatiimi.

Osa Tokmannilla myytävistä tuotteista ostetaan joko brändi- tai lisenssitoimittajilta tai suoraan niin sanottuina eräostoina. Kaikki Tokmannin omia brändejä edustavat vaatemallistot suunnitellaan täällä Mäntsälässä.

Tokmannin omien merkkien eli Private Labeleiden valikoima käsittää erilaisia vaatteita naisille, miehille, koululaisille ja vauvoille. Pukeutumisen osastollamme suunnitellaan alusvaatteita, yö- ja oloasuja, sisä- ja ulkopukeutumisen tuotteita, asusteita ja uima-asuja. Lisäksi teemme osittaista käsilaukkujen ja sukkien suunnittelua valmistajan mallien pohjalta ja myymme omilla brändeillä koko perheelle jalkineita ja matkalaukkuja. 

Valikoimaa koko perheelle 

Haluamme tarjota koko perheelle monipuolisen valikoiman arkeen soveltuvia, helposti ostettavia ja käytettäviä pukeutumisen tuotteita. Mallistojamme suunnitellessamme tähtäämme paitsi tietysti erinomaiseen hinta-laatusuhteeseen myös erityisesti siihen, että pukeutumisen tuotteemme palvelisivat mahdollisimman montaa erilaista vartalotyyppiä ja olisivat käyttäjälleen mukavia käyttää. Uskomme kotimaisen suunnittelutyömme auttavan meitä vastaamaan asiakkaidemme odotuksiin.

Suunnittelemme mallistojamme kaikkiin vuodenaikoihin, joten mallistomme vaihtuvat ajankohdan mukaan. Arjen kulmakivet, kuten t-paidat, collegetuotteet, sukat ja alusvaatteet, säilyvät perusvalikoimassamme vuoden ympäri. Myymme kaikki myynnissä olevat pukeutumisen tuotteemme, joten niitä ei jää hävitettäväksi.  

Yksittäisen vaatteen suunnitteluprosessi on loppuun saakka viimeistelty

Ensimmäisenä tehdään ostajan rungon pohjalta valikoimasuunnitelma. Suunnittelutiimi miettii ostajan kanssa, mitä tulevan sesongin mallistoon tarvitaan ja mitä uutuuksia siihen halutaan tuoda. Ostaja määrittelee valikoiman sisällön: esimerkiksi malliston koon, tuotteiden hintatason ja ostettavat määrät. Osa tuotteista jatkaa sesongista toiseen uusilla värityksillä. Suunnittelija ohjeistaa tuotteen ja määrittelee tuotteen yksityiskohdat, leikkaukset, rakennekuvat ja lisätarvikkeet, kuten napit ja vetoketjut. Tuoteohjeita mitoituksineen tarvitaan kilpailutuksissa tuotantopaikan valitsemista varten. Tuotteita suunnitellaan materiaalilähtöisesti ja niille etsitään oikeat materiaalit ja valmistuspaikat. 

Kun tuote on kilpailutettu ja ostettu suunnittelijan työpiirroksen mukaisesti, toimitetaan tehtaalta vastanäyte, joka tarkistetaan ja jota kommentoidaan tehtaalle mallin sopivuuden ja istuvuuden ensimmäisessä sovituksessa. 

Tokmannin perusvalikoima esimerkiksi farkuissa ja trikoopuseroissa pysyy melko lailla samana vuodesta toiseen, mutta ajankohtaisiin trendeihin vastataan ripauksella jotain uutta aina sesongin vaihtuessa.

Kun tuote on kilpailutettu ja ostettu suunnittelijan työpiirroksen mukaisesti, toimitetaan tehtaalta vastanäyte, joka tarkistetaan ja jota kommentoidaan tehtaalle mallin sopivuuden ja istuvuuden ensimmäisessä sovituksessa.

Seuraavassa tehtaan lähettämässä tuotantonäytteessä tarkistetaan värit, materiaalit ja lisätarvikkeet, joiden pitää vastata lopullista haluttua tuotetta. 

Viimeinen näyte on laivausnäyte, jonka jälkeen tuote saa laivausluvan, jos tuote vastaa annettua ohjeistusta. Tuotteen rahtimatka kohti Mäntsälää voi tällöin alkaa. 

Yksi merkittävä osa suunnittelu- ja tuotantoprosessia on myös tuotteiden kuvaaminen. Tarjoussanomissa ja muualla Tokmannin mainonnassa nähtävät mallikuvat otetaan Tokmannin pääkonttorilla Mäntsälässä omalla studiolla. Pukeutumisen assistentti suunnittelee kuvattavien tuotteiden rekvisiitat yhdessä valokuvaajan, studiotuottajan ja graafisen suunnittelijan kanssa. 

Tokmannin vaatesuunnittelija inspiroituu ympäröivästä maailmasta 

Suunnittelija on ihmisenä hereillä koko ajan. Suunnittelijaa kiinnostaa kaikki mahdollinen – mistä ja milloin tahansa voi saada idean tuotteisiin. Yksi inspiroituu elokuvasta, toinen musiikista, kolmas maailmalla matkustaessaan. Yhdessä tekeminen ja ideointi luovat pohjan kaikelle tekemiselle, ja siitä olen erityisen ylpeä meidän tiimissä. Kohderyhmää ei sovi unohtaa, mutta jatkuva uusiutuminen on välttämättömyys, jotta brändi säilyy mielenkiintoisena. 

Tämä artikkeli on päivitetty helmikuussa 2023. 

10.5.2024