Tokmannin 30-vuotissynttäreiden palkintoautot päätyivät onnellisille voittajille Poriin, Kuopioon ja Espooseen

Espoolainen Ville, kuopiolainen Antti ja porilainen Sari olivat yhtä hymyä saavuttuaan Tokmannin hallinto- ja logistiikkakeskukseen Mäntsälään vastaanottamaan Tokmannin 30-vuotissynttäreiden arvonnan palkintonsa, upouudet Fiat 500 -henkilöautot.

Synttärijuhlissaan Suomen suurin halpakauppaketju Tokmanni on useana vuonna arponut autoja ja muita menopelejä asiakkaidensa kesken. Tänä vuonna asiakkaat saivat osallistua kolmen noin 15 000 euron arvoisen Fiat 500 -henkilöauton arvontaan Tokmannin synttäriviikolla 14.–27. lokakuuta 2019.

Tällä kertaa synttäriarvonnan voittajat saivat tiedon voitostaan heti synttäreiden jälkeisellä viikolla, kun arvonta suoritettiin ja Tokmannin sisällöntuotannon markkinointipäällikkö Minna Varsta soitti jokaiselle onnekkaalle henkilökohtaisesti.

Onnittelusoitto tuntui samaan aikaan mieluisalta ja epätodelliselta, kaikki onnekkaat kertoivat.

– Yllätys on ollut suuri ja voiton tajuaa kunnolla ehkä vasta täällä paikan päällä. Tällaista palkintoa ei ole aiemmin osunut kohdalleni. Auto tulee kyllä tarpeeseen, autonsa läheistensä kanssa maanantaina 4. marraskuuta noutanut Ville iloitsi.

– Olin niin hämmästynyt puhelinsoitosta, että minun piti ajaa tien sivuun. Olen vieläkin yllättynyt, ja fiilikseni ovat tosi hyvät, Sari kertoi noutaessaan autonsa Tokmannilta maanantaina 11. marraskuuta.


Tämä on mahtava yllätys, Ville iloitsi tutustuessaan uuteen autoonsa Tokmannin hallinto- ja logistiikkakeskuksen edessä Mäntsälsässä. 

– Puhelinsoitto tuli todella suurena yllätyksenä. Olin töissä, enkä aluksi meinannut vastata. Joku etiäinen siinä kuitenkin tuli, että vastataanpa sittenkin. Ja kannatti vastata, junalla Kuopiosta torstaina 7. marraskuuta autonsa noutamaan saapunut Antti kuvaili.

– Kun sain soiton, tuli aluksi hieman epätodellinen olo, että näinköhän tämä asia oikeasti on. Ei tätä meinaa uskoa ennen kuin vasta nyt täällä, hän lisäsi.

Tokmannin synttäriarvonta oli jälleen erittäin suosittu, sillä asiakkaat osallistuivat muun muassa ilmastoinnilla ja vakionopeudensäätimellä varustettujen autojen arvontaan viikon aikana yhteensä peräti yli 90 000 kertaa.

Kaikki voittajat autoarvonta tavoitti tänä vuonna ensimmäisen kerran verkossa.

– Näin mainoksen Facebookissa ja kävin sitä kautta synttäriarvonnassa ja täytin lomakkeen, Antti kertoi.

– Taisin nähdä mainoksen autoarvonnasta jollain verkkosivulla, Sari muisteli.

– Olin selailemassa Tokmannin verkkokauppaa ja näin mainoksen siellä, Ville kertoi.


Kannatti vastata onnittelusoittoon, kuopiolainen Antti totesi saatuaan avaimet uuteen Fiat 500 -autoonsa.

Osallistuminen osoittautui kannattavaksi ja retrohenkinen Fiat 500 mieluisaksi, voittajat totesivat tyytytyväisinä.

– Ihanaa, en voi uskoa tätä todeksi. Auto on tosi kiva ja söpö, tässä on 50-luvun henkeä, Sari iloitsi ja hyppäsi uuden autonsa rattiin.

ONNEA VOITTAJILLE JA KIITOS KAIKILLE ARVONTAAN OSALLISTUNEILLE!

,Espoolainen Ville, kuopiolainen Antti ja porilainen Sari olivat yhtä hymyä saavuttuaan Tokmannin hallinto- ja logistiikkakeskukseen Mäntsälään vastaanottamaan Tokmannin 30-vuotissynttäreiden arvonnan palkintonsa, upouudet Fiat 500 -henkilöautot.

15.5.2024