Tätä on Pola
Polan asiakaslupaus: Ihanasti sopiva
Asiakaslupauksemme viestii, että Polan pukeutumisen tuotteet näyttävät hyvältä ja tuntuvat mukavalta päällä. Valtaosa kaikista Pola-tuotteista on suunniteltu Suomessa, ja Suomessa suunnitellut Pola-vaatteet kantavatkin ylpeinä Suomalainen työ ry:n myöntämää Design from Finland -merkkiä. Jokainen ansaitsee tuntea itsensä ihanaksi. Lupauksen ihanuus viittaakin vaatteiden olemukseen ja mielentilaan, jonka haluamme saada aikaan. Sopivuus viittaa paitsi laajaan XS–3XL-kokovalikoimaan, myös ajattomaan, mukavuutta ja toiminnallisuutta korostavaan suomalaiseen estetiikantajuun.





Mikä on Pola?
Pola Tokmannin oma naisten pukeutumisen tuotemerkki, joka on ollut Tokmannilla vuodesta 2016. Valikoimaan kuuluu sisä- ja ulkopukeutumisen tuotteita, alusvaatteita, yö- ja oloasuja sekä uima-asuja. Polan juuret ulottuvat vuoteen 1927 asti, joten kyseessä on pitkän historian omaava ja siten Suomessa hyvin tunnettu merkki.
Mikä on Pola-vaatteiden kokovalikoima?
Polan mallistossa on laaja kokovalikoima. Haluamme tehdä vaatteita, joissa jokainen voi tuntea olonsa mukavaksi ja itsevarmaksi. Kaikista Polan vaatteista on saatavilla koot S–2XL, osassa valikoimaa kokohaarukka on tätäkin laajempi eli XS–3XL.
Mitoituksen perustana on eurooppalainen standardimittataulukko, ja leikkauksia suunniteltaessa lähtökohtana on mukavuus ja muunneltavuus. Pola on ihanasti sopiva kaikenkokoisille.
Pola-vaatteiden kokotaulukot löydät täältä.
Missä Polan tuotteet suunnitellaan?
Valtaosa Polan pukeutumisen tuotteista suunnitellaan ja mitoitetaan Suomessa, ja Suomessa suunnitellut Pola-vaatteet kantavatkin ylpeinä Suomalainen työ ry:n myöntämää Design from Finland -merkkiä. Mallistot suunnitellaan alusta asti Mäntsälässä, Tokmannin pääkonttorilla. Pukeutumisen suunnittelutiimi valitsee materiaalit, värit, kuosit ja leikkaukset. Myös yksityiskohdat, kuten tikkausvärit, suunnitellaan Tokmannilla. Vaatteille tehdään mittataulukko sekä työohje, jonka mukaan tavarantoimittajat valmistavat tuotteet. Mallikappaleet sovitetaan Mäntsälässä oikeiden ihmisten päällä, jotta saadaan tuntuma siitä, miltä vaate oikeasti tuntuu käytössä.
Onko Polalla Design from Finland -merkki?
Kyllä, Design from Finland -tuotemerkki löytyy Polan Suomessa suunnitelluista vaatteista.
Missä Polan tuotteet valmistetaan?
Viimeisimmän, syyskuussa päivitetyn listauksemme mukaan Pola-tuotteita valmistetaan mm. Turkissa, Kiinassa ja Bangladeshissa. Toimitusketjun läpinäkyvyyden lisäämiseksi julkistamme listauksen kaikkien Tokmanni Oy:n omien tuotemerkkien vaatteiden, kenkien, laukkujen ja asusteiden valmistustehtaista. Kyseinen listaus löytyy verkkosivujemme linkistä.
Pyrimme pitkiin tehdassuhteisiin ja ostajamme tuntevatkin monet tehtaista vuosien ajalta. Kun kumppanit valitaan huolella, voidaan varmistaa, että saadaan tilauskriteerien mukaisia tuotteita. Sosiaalinen vastuu on osa hankintaa, Tokmanni on amfori BSCI:n jäsen ja auditoimme käyttämiämme tehtaita sekä itse että ulkopuolisten tarkastajien toimesta.
Noudattavatko Polan tuotteet EU:n REACH-vaatimuksia?
Pola-tuotteet on tehty kestämään turvallisesti ja luotettavasti. Pola-vaatteissa käytetyt väri- ja viimeistelyaineet täyttävät EU:n REACH-vaatimukset, joten materiaalit ovat turvallisia sekä käyttäjälle että ympäristölle. Ulkopuoliset tarkastuslaitokset testaavat tuotteitamme säännöllisesti, mm. niiden hankauslujuutta ja värien pysyvyyttä. Näin varmistetaan, että meidän tuotteemme täyttävät laatustandardit ja kestävät arjen käytössä.
Miten vaatteiden kestävyydestä on huolehdittu?
Pola-vaatteiden materiaalit valitaan huolella ja niille asetetaan tarkat kriteerit, esimerkiksi hankaukselle, neuloksen kiertymiselle ja saumojen kestävyydelle. Laadukas tuote kestää käytön ja huollon tuomaa rasitusta.
Pitkäikäinen vaate on vastuullinen, koska se säästää luonnonvaroja. Kun vaate on helppohoitoinen, sitä tulee käytettyä pitkään. Kun vaate kestää vesipesua, värit ja mitat pysyvät, se ei kulu ennenaikaisesti.