Tokmanni Tukku
Juuso Finnilä pyörittää veljensä Ari Finnilän ja puolisonsa Milla Ollosen kanssa kahta yritystä, Ketolan Maatilamatkailua ja Ketola Apartments -projektimajoitusta. Yritysten kotipaikka on Haapajärvellä, Pohjois-Pohjanmaalla. Juuso Finnilä ja Milla Ollonen ovat päävastuussa nimenomaan majoitustoiminnasta, Ari Finnilä taas maatilan töistä.
– Maatilalla meillä käy paljon perheitä loman ja viikonloppujen vietossa, sekä entisiä paikkakuntalaisia sukuloimassa. Ketola Apartmentsin asunnoissa yöpyvät työmaaporukat ympäri Suomen, ja nyt vuonna 2024 laajennamme projektimajoitustoimintaamme myös Ruotsin puolelle, Finnilä kertoo.
Kysyntää on ympäri vuoden.
– Asiakkaat valitsevat meidät, koska saavat omistautuvaa palvelua ja laadukkaat asunnot, joiden varustelu on korkeatasoinen.
"Kaikki tarpeellinen huonekaluista pesuaineisiin"
– Ostamme Tokmanni Tukusta hyvin monipuolisesti lähes kaiken liiketoiminnassa tarvitsemamme, huonekaluista pesuaineisiin ja petivaatteista astioihin. Mielestäni on käytännöllistä ja iso etu, että kaiken voi tilata samalta yritykseltä. Säästyy aikaa, kun ei tarvitse moneen paikkaan soitella, Finnilä sanoo.
Finnilä on tyytyväinen Tokmanni Tukun hintoihin ja toimitusvarmuuteen.
– Toimitukset tulevat tilauksesta pihaan muutamassa päivässä. Ei ole puhettakaan, että tämänkokoisessa toiminnassa olisi aikaa kulkea kaupassa itse keräilemässä tarvikkeita.
Tokmannin laajasta valikoimasta löytyy kaikki, mitä päivittäisessä majoitustoiminnassa tarvitaan.
– Siivoustuotteita kuluu luonnollisesti paljon, uusimme myös astiat ja muut keittiötavarat kulumisen mukaan. Haluamme tarjota majoittujille korkeatasoisen varustelun, Finnilä kertoo.
”Aktiivinen asiakaspalvelu on iso etu”

– Arvostan tosi paljon Tokmannin kokonaisvaltaista asiakaspalvelua. Yhteyshenkilöni Pirjo Rauta saattaa ehdottaa meille sopivia tuotteita, jos niissä on parhaillaan hyvä kampanjahinta tai saatavilla on poistoerä, Finnilä sanoo.
– Yritysmyyjä Pirjo on joustava ja aktiivinen meihin päin. Hän ennakoi hienosti, mitä voisimme meidän liiketoiminnassa kulloinkin tarvita.
Finnilä pitää siitä, että saa ihmisen langan päähän, kun siihen on tarvetta.
– Sähköpostiliikenteen lisäksi soitan Pirjolle usein tilaukseni, kun olen tien päällä. Asioiminen on sujuvaa ja nopeaa. Joskus meillä on todella kiireellisiä tarpeita, työmaaporukoiden aikataulut elävät, ja he saattavat ilmoittaa vain muutamia päiviä aikaisemmin, että nyt olisi tarve yhdeksälle asunnolle.

Artikkeli julkaistu 27.1.2025