TUTUSTU MEIHIN TYÖNANTAJANA
Meillä työskentelee tuhansia myymälätyöntekijöitä eri rooleissa myymälöissämme ympäri Suomen. Löydät siis meidät yleensä melkein naapurista ja olet aina tervetullut nykäisemään meitä punaisesta hihasta! Tiesitkö, että myymälöissämme ahkeroi erilaisia harjoittelijoita, kausityöntekijöitä, kassa-myyjiä, osastovastaavia, apulaismyymäläpäälliköitä ja myymäläpäälliköitä? Henkilöstökyselyissämme myymälähenkilökunta nostaa esiin meistä työpaikkana mm. Mukavat työkaverit, työn monipuolisuuden ja vaihtelevuuden, työnantajan luotettavuuden sekä mahdollisuuden vaikuttaa omaan työhönsä ja halutessaan myös urapolkuunsa.
Myymälöiden lisäksi Mäntsälän hallinto- ja logistiikkakeskuksella käy kova kuhina niin konttorin kuin varastonkin puolella. Ahkerat ja reippaat varastotyöntekijämme nostavatkin työn parhaimmiksi puoliksi työn fyysisyyden, hyvän työyhteisön, itsenäisen työnteon ja vakaan työnantajan.
Konttorin puolelta löytyy ammattilaisia mm. oston, hankinnan, myynnin, talouden, IT:n ja markkinoinnin tehtävistä. Osastoja ja osaajia on paljon, mutta töitä tehdään hyvässä hengessä yhdessä. Konttorilla työskentelevät kehuvatkin erityisesti työkulttuuriamme, tehtävien monipuolisuutta ja hybridimallilla työskentelyn mahdollisuutta.
Haluatko töihin Tokmannille?
Katso avoimet työpaikkamme ja aktivoi hakuvahti https://tyopaikat.tokmanni.fi/.
Tutustu työntekijöidemme uratarinoihin: https://tyopaikat.tokmanni.fi/tutustu-tokmannilaisiin/
Seuraa meitä myös somessa: