May 2019

Suunnittele toimiva terassi

Terassin rakentaminen on helppoa, kunhan muistaa suunnitteluvaiheessa ottaa huomioon muutamia asioita. Näiden vinkkien avulla pihallasi kukoistaa pian komea kesäelämän keskipiste.

Mitä valmistujaislahjaksi?

Poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta tänäkin keväänä kymmenet tuhannet nuoret valmistuvat joko ammattiin tai ylioppilaiksi. Suuret juhlat eivät tänä keväänä tule kysymykseen, mutta lahjan voi silti hankkia. Tässä herra Tokmannin lahjavinkit koulutiensä päättäville!

Jigikalastuksen salat

Lämmin ja aikainen kevät lupaa hyvää kalasesonkia. Keväällä kutevat kalalajit hyötyvät nopeasti lämpenevistä vesistä ja antavat pitkän kasvukauden poikasille. Varsinkin erinomaisten ruokakalojen, ahvenen ja kuhan, ystävät pääsevät nauttimaan hyvästä kalaonnesta mikäli säät jatkuvat lämpiminä. Juuri ahventa ja kuhaa onkin hauska kalastaa värikkäillä jigeillä!

Myymäläpäällikkö Jaanan uratarina

Jaana vastaa kahdesta Tokmannin myymälästä Tampereella. Kahden myymälän päällikkönä hiljaisia hetkiä ei ole. Jaana nauttiikin positiivisesta tekemisen meiningistä ja siitä, ettei aika käy pitkäksi. Kaupan alalla ja Tokmannilla parasta on se, että eteen tulee aina uusia juttuja, joista voi innostua.

Tokmanni on yksi Suomen suosituimmista vaatekaupoista

Kaupan liiton toukokuussa 2019 julkaisema selvitys kertoo Tokmannin olevan yksi Suomen suosituimmista vaatekaupoista. Meillä Tokmannilla kaikki omien merkkiemme vaatteet suunnitellaan ja mitoitetaan Suomessa, jotta ne vastaisivat mahdollisimman hyvin juuri suomalaisten tyylimieltymyksiä ja vaatekokoja. Meiltä löytyykin laaja valikoima arjen käyttövaatteita eri kohderyhmille, kaiken ikäisille ja kokoisille.

Maahanmuuttajataustaiset työntekijät viihtyvät Tokmannilla hyvin ja saavat kiitosta joustavuudestaan

Syksyllä 2018 toteutimme tutkimuksen, johon haastateltiin maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä sekä heidän kanssaan työskenteleviä myymäläpäälliköitä. Tutkimuksen tarkoituksena oli ymmärtää paremmin sekä työhyvinvointikysymyksiä maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden näkökulmasta että heidän kohtaamiaan haasteita. Tutkimukseen haastateltiin yhteensä 27 työntekijää.

Piha nopeasti juhlakuntoon

Kesä on juhlien aikaa, ja mikäpä olisi parempi paikka viettää juhlia kuin oma piha. Näiden vinkkien avulla siistit nopeasti pihasi juhlakuntoon, vaikka se ei tällä hetkellä näyttäisikään vielä unelmien puutarhalta.

Juhlat lähestyvät, mitä teen? Hyödynnä nämä Tokmannin vinkit juhlien järjestämisessä.

Lakkiaiset, valmistujaiset, rippijuhlat, häät ja monet muut – erityisesti kesä on juhlien aikaa. Nämä Tokmannin vinkit auttavat sinua loihtimaan kesäjuhlistasi onnistuneet.

Meillä palvellaan espanjaksi, arabiaksi tai vaikka viittoen

Helsingin Itäkeskuksessa sijaitseva Tokmanni Itis kuulostaa asiakkailtaan – kassalla puhutaan seitsemää eri äidinkieltä. Myymäläpäällikkö Toni Virtanen uskoo, että monimuotoinen henkilöstö saa asiakkaatkin palaamaan.

Curly Girl

Joko olet kuullut hiustenhoidon tämän hetken kuumimmasta menetelmästä, Curly Girlistä? Curly Girl -metodin eli tuttavallisemmin CG-metodin tarkoituksena on herättää kuivat ja elottomat luonnonkiharat eloon ilman silikoneja, alkoholeja ja sulfaatteja.

Tuotteet 11 - 20 / 21