Rikkakasvien torjunta-aine Neudorff Finalsan RTU 750 ml
Tuotenro
4005240192399
Finalsan tiiviste on tarkoitettu rikkakasvien, sammalten ja levien torjuntaan puisto- ja pihakäytäviltä, koristepuiden alustoilta, puuvartisten kasvien taimistoista ja koristekasvien ympäriltä. Tehoaa mm. voikukkiin, ratamoihin, pihatähtimöön, nokkoseen ja ohdakkeeseen sekä muihin rikkakasveihin.
Finalsan hävittää myös vuohenputken ja peltokortteen. Tehoaa hyvin myös alhaisissa lämpötiloissa. Tehoaine pelargonihappo ei keräänny maaperään ja sillä ei ole pitkäaikaisvaikutusta. Ei sovi rikkakasvien torjuntaan nurmikoilla, koska kaikki vihreät kasviosat tuhoutuvat. Käsiteltyjä alueita voi käyttää, myös koti-eläimet, heti aineen kuivumisen jälkeen.
Rikkakasvit sumutetaan kauttaaltaan, koska vain suoraan sumutetta saaneet kasvinosat kuolevat. Rikkakasvien tulee olla sumutettaessa kuivia. Käsittely mahdollisuuksien mukaan varhaiskasvun aikana. Jos rikkakasvit kasvavat uudestaan, on ruiskutus on uusittava. Uusi käsittely tulee suorittaa vasta kun rikkakasvit ovat 10 cm:n mittaisia. Enintään 2 käsittelyä 30–60 päivän välein. Käsitelty alue tulee jättää koskemattomaksi yhden päivän ajaksi, jotta aine saa rauhassa vaikuttaa rikkakasveihin. Kasvien uudelleenistutusta voidaan suorittaa 2 päivää käsittelyn jälkeen. Aineesta ei jää ruosteenpunaisia jälkiä pihalaattoihin, basalttikiveen tai pesubetoniin. Mahdolliset käytöstä jääneet valkoiset jäljet häviävät sateessa.
Ei saa käyttää muovilaattoihin eikä synteettistä hartsia oleville pinnoille. Vältettävä kosketusta kupari- ja sinkkipitoisiin pintoihin. Vaarallista kaikille viljelykasveille sekä havu- ja lehtipuille, jos ruiskutetta joutuu puutumattomiin kasvinosiin. Kosketusvaikutteinen, aiheuttaa rikkakasvien vihreisiin osiin polttovioituksen. Noudata käyttöohjetta ihmisille ja ympäristölle aiheutuvien vaarojen välttämiseksi.