February 2018

Myymäläpäällikkö Villen uratarina - ”Tekijä-tyypit” pärjäävät kaupan alalla

Villelle kaupan alan kesätyöt olivat ponnahduslauta pitkään työuraan Tokmannilla. Kaupan alan jatkuva kehitys, monipuoliset työtehtävät sekä omassa työssä vastuun kasvaminen pitävät edelleen mielen virkeänä.

Uratarina: junior ostaja Taru – Oma aktiivisuus avaa ovia uusiin mahdollisuuksiin

Tapaamme keväisen aurinkoisena iltapäivänä Tarun kanssa Tokmannin valoisassa henkilöstöravintolassa. Junior ostajana koti, sisustus ja puutarha ostoryhmässä työskentelevä Taru kertoo, millainen kaupan alan ura on tuonut hänet nykyisiin tehtäviinsä.

Uratarina: "Kahta en vaihda - Tokmanni ja Turku!"

Igballe oli vain 21-vuotias nuori nainen, kun Jugoslavian hajoamissodat alkoivat levittäytyä hänen kotiseudulleen Kosovoon. Tilanne oli erittäin rauhaton ja olo Balkanilla alkoi käydä yhä vaikeammaksi. Vuonna 1992 Igballen silloinen kihlattu päätti lähteä Suomeen opiskelemaan ja kolme kuukautta myöhemmin Igballe seurasi perässä. Hän jätti taakseen kotinsa ja perheensä pääkaupungin Pristinan lähellä, eikä tiennyt Suomesta mitään muuta kuin sen, että se sijaitsee pohjoisessa.

3 kohde(tta)