June 2018
Verkkokauppa-asiantuntijan uratarina - Kokeile ennakkoluulottomasti erilaisia työtehtäviä
Mikko aloitti työuransa Tokmannilla pakkaamalla joulusesongin ajan verkkokaupan lähetyksiä asiakkaille. Oma aktiivisuus ja hyvin hoidetut työt johdattivat Mikon toimistotöiden pariin tuotekoordinaattorin tehtävään ja tuotekoordinaattorin tehtävästä edelleen verkkoasiantuntijan tehtävään. - Eri osastoilla tehtyjen töiden avulla oppii ajattelemaan omaa työkenttäänsä laajemmin, Mikko pohtii.
Trainee Juhon kuulumisia
Tokmanni käynnisti ensimmäisen traineeohjelmansa opintojensa loppusuoralla oleville ja vastavalmistuneille korkeakouluopiskelijoille 2018 vuoden alussa. Mukaan valikoitui hakuprosessin kautta kaksi traineeta Juho ja Jesper. Traineet ovat päässeet mukaan tekemään ensimmäisen puolen vuoden aikana monenlaisia asioita ja ohjelman puolivälin huipennus on matka Aasiaan Shanghain konttorillemme. Lue alta Juhon kokemuksista Tokmannin traineeohjelmassa.
Kysy lisää Trainee-ohjelmasta Tokmannin HR:stä: koulutus@tokmanni.fi
Kysy lisää Trainee-ohjelmasta Tokmannin HR:stä: koulutus@tokmanni.fi