May 2020

”Vau, ihanaa!” ja ” Tämä on hieno onnenkantamoinen!” – Tokmannin autoarvonnan palkintoautot luovutettiin onnellisille voittajille

Tokmannin hallinto- ja logistiikkakeskuksen pihalla Mäntsälässä oltiin hiljattain erityisen hämmästyneitä, sillä tokmannilaiset luovuttivat Fiksun ostamisen päivien yhteydessä huhtikuussa järjestämänsä arvonnan palkinnot, upouudet Toyota AyGo -henkilöautot, kolmelle onnelliselle voittajalle.

Kaupan polku -työkokeilu johdatti Tiian ja Asedin töihin Tokmannille

Tokmanni on jälleen tänä keväänä ollut mukana Ohjaamo Helsingin, Kaupan liiton sekä Stadin ammatti- ja aikuisopiston järjestämässä nuorten aikuisten Kaupan polku -perehdytyskoulutuksessa. Työkokeilun tarkoituksena on tutustuttaa nuoria aikuisia kaupan alan töihin, vahvistaa omaa osaamista sekä saada varmuutta asiakkaiden kohtaamiseen sekä valmiuksia työelämätaitoihin. Samalla nuoret voivat suorittaa muun muassa ikärajapassin sekä työturvallisuuskortin. Parhaimmillaan työkokeilun kautta voi aueta vakituinen työpaikka kaupan alan töissä.

2 kohde(tta)