August 2020

NATUR PREMIUM PET huolehtii lemmikkisi ravitsemustarpeista korkealaatuisin ja luonnollisin raaka-ainein

Lemmikkejä pidetään yhä tärkeämpänä osana perhettä, ja lemmikkien hyvinvoinnista halutaan pitää erittäin hyvää huolta. NATUR PREMIUM PETIN avulla me tokmannilaiset autamme sinua hankkimaan premium-laatuisia ruokia lemmikillesi fiksun edullisesti.

Kassamyyjä voi toimia työnsä ohella myös yritysmyyjänä

Halikon Tokmannilla työskentelevä Sanna on jo konkari kassamyyjänä, hän on aloittanut uransa harjoittelijana Paimion Tokmannilla marraskuussa 2013 ja pääsi töihin sen jälkeen Halikon Tokmannille, jossa työskentelee edelleen. Viimeiset kaksi vuotta Sanna on toiminut oman myyjän työnsä ohella yritysmyyjänä kaksi päivää kuukaudessa.

Kesätöissä Tokmannilla: Tehokkaalle ja reippaalle varastotyöntekijälle on tilausta

Poikkeustilanne mutkisti mäntsäläläislähtöisen, sittemmin tamperelaistuneen, Akselin kesätyökuvioita. Ennestään tutulta Tokmannin logistiikkakeskukselta onneksi löytyi paikka kesäksi ja Akseli pääsi jatkamaan siitä, mihin Tokmannin varastolla aiemmin vietetty välivuosi päättyi. Lue alta Akselin itsensä kertomana, miten kesä Mäntsälässä on sujunut.

Hyppää asfalttiviidakkoon SIRUP Copenhagenin johdattamana

Vaatebrändi SIRUP Copenhagenin uutuusmallisto inspiroituu loppukesän lämmössä hehkuvasta asfalttiviidakosta ja kulkee nimellä RE-NATURE. Trendi- ja hintatietoisille nuorille naisille suunnatun, kuluvan vuoden alussa lanseeratun tanskalaisbrändin vaatteita myydään Suomessa vain Tokmannilla.

Kuukauden asiakaspalveluteko: Reetta asiakaspalvelutiimistä

Tokmannilla palkitaan kuukausittain henkilöstön ehdotusten perusteella kuukauden asiakaspalveluteko. Tällä sivulla voit tutustua Reettaan, joka työskentelee asiakaspalvelutiimissä Tokmannin konttorilla Mäntsälässä.

Kuukauden onnistuja: Elina Tokmannin myymälästä

Tokmannilla palkitaan kuukausittain henkilöstön ehdotusten perusteella kuukauden onnistujia. Tällä sivulla voit tutustua kuukauden onnistujaksi valittuun Elinaan, joka työskentelee Tokmannin myymälässä kassamyyjänä.

Kuukauden onnistuja: Suvi Tokmannin myymälästä

Tokmannilla palkitaan kuukausittain henkilöstön ehdotusten perusteella kuukauden onnistujia. Tällä sivulla voit tutustua kuukauden onnistujaksi valittuun, Tokmannin Klaukkalan myymälässä työskentelevään Suviin.

7 kohde(tta)