Tokmanni on mukana energiansäästötalkoissa

Halpakauppana kustannustehokkuus on Tokmannille erityisen tärkeä asia. Olemme tehneet määrätietoista työtä myymäläkiinteistöjemme ja logistiikkakeskuksemme kiinteistö- ja energiakustannusten hallitsemiseksi jo vuosia.

Muun muassa aurinkosähkön hyödyntämisessä olemme jo verrattain pitkällä. Joka neljännen Tokmannin katolla on aurinkovoimala, ja aurinkovoimalla tuotetaan noin 10 % Tokmannin vuotuisesta sähkönkulutuksesta.

Vuonna 2022 olemme edelleen tehostaneet energiatehokkuuttamme niissä kiinteistöissä, joiden toimintaan voimme suoraan vaikuttaa. Olemme muun muassa sammuttaneet ulko- ja mainosvaloja aiempaa aikaisemmin sekä ohjanneet ilmanvaihtokoneiden toimintaa entistä tarkemmin. Olemme myös uudistaneet usean kiinteistön kiinteistöautomatiikkaa, kuten esimerkiksi kylmätekniikan automatiikkaa, jotta se toimisi energiatehokkaasti sähköä ja vettä säästäen. Testaamme parhaillaan uutta tekoälytekniikkaa, joka mahdollistaa huoltokäyntien ja eri lämpötilojen tehokkaamman seurannan.

Tokmanni on sitoutunut Astetta alemmas -kampanjaan. Kampanja haastaa kaikki suomalaiset säästämään energiaa ja tasaamaan sähkön kulutushuippuja. Tällä hetkellä olemme säästäneet kiinteistöjemme lämpötilan noin 18–19 asteeseen.

Olemme innostaneet tokmannilaisia miettimään toimenpiteitä, joilla energiankulutusta voisi entisestään vähentää. Olemme saaneet erittäin hyviä ideoita erityisesti myymälähenkilökunnaltamme. Näitä ideoita tulemme toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan.


Lisätietoa Tokmannin vastuullisuustyöstä ja muun muassa ilmastoon liittyvistä toimenpiteistä löytyy täältä.


Tokmanni on mukana valtionhallinnon yhteisessä Astetta alemmas -kampanjassa. Tutustu kampanjan energiansäästövinkkeihin.



Lukaise myös Tokmannin Tarinoitamme esimerkiksi näistä aiheista:








Tämä artikkeli on päivitetty lokakuussa 2022.